Results 1 to 8 of 8

Thread: MP:n kiitokset

  1. #1

    Default MP:n kiitokset

    Moni varmasti on tätä jo odotellutkin.

    Itse tulin servulle takki auki s5 jälkeen ja piti vaan vähän simssailla. MP kasailtiin Muuli- tilin ympärille ja servun alusta asti tuli hyvin selväksi, että asetelmat servulla on KP/MP VS. Kerbut.

    KP:n politiikka oli, että emme hätäille liittolaisten kanssa ja sinnikkäästi otimme vastaan kerbujen puolelta teutonitilien pulttiaaltoja. Jossain vaiheessa sen aikainen liiton johto päätti yhdistää voimassa Raidiiin porukan kanssa ja yhteistyö sujuikin alussa ihan kohtuullisella tasolla.

    Itse olin sitä mieltä heti alussa, että tämä liike oli sen aikaselta johdolta typerä. Pienen hetken jaksoimme katsella erään tilin sekoiluita kannulla ja moni vanha väsähti ja saikin tarpeekseen typerästä käyttäytymisestä.

    Samanaikasesti kerbut jatkoivat moukarointia ja itse siinä vaiheessa päätin ottaa vastuuta liiton asioista. Siirryin alussa vastaamaan pakituksista ja saimmekin muutaman kopin otettua niin rakkaasta vastustajastamme. Teimme myös muutaman onnistuneen vastaiskun noin 10-tilin voimin ja se kasvattti yhteishenkeä hetkellisesti. kaipasimme toki koko liittoa mukaan opsuiluun, mutta siinä hakkasimme päätä seinäämme. Johto väsyi...osittain tämän takia ja minä vähän vastahakoisesti siirryin myös johtoon siinä vaiheessa.

    Epäilin vahvasti eräiden tilien lojallisuutta liitolle ja eräässä pakituksessa se tuli hyvin esille tämä johti siihen, että vanha MP perustettiin uudelleen ja vain luotettavat aktiiviset tilit otettiin mukaan tähän porukkaan.

    MP:llä ei ollut siinä vaiheessa liittolaista ja kerbuilla tuntui näitä pakkitilejä löytävän kasan niin pähkäilin hetken aikaa ja ehdotin sen jälkeen Champin ja sen aikasen RT-johdolle, että alkaisimme pelaamaan servua yhdessä yhteisen tavoitteen eteen. Saimmekin tästä loistavan yhteistyön rakennettua ja pakit liikkuivat silloin, kun niitä tarvittiin.

    Jossain viheessa servua vihun leirssä tapahtui jotain uskomatonta ja sen ansiosta saimme myös uusia jäseniä liittoomme. Sotamies Pauli alkoikin MP:ssa hoitelemaan säännöllisesti opsuilua ja yhteishenki nousi kohisten samalla. Otimme myös liittolaiset mukaan opsuiluun ja saimme punamiekkoja välkkymään suhteellisesn runsaasti vihuille päin.

    Saman aikaisesti Nywiksen tili oli hakenut meille oman WW-kylän ja kierros sai ihan uuden ulottuuvuuden. Heti alusta asti aloimme rakentamaan ihmettä yhteisvoimin liittolaistemme kanssa eli meillä oli yhteinen projekti voittaa kierros. Muulla ei ollut mitään merkitystä.

    Saimme myös tukea tämän tavoitteen saamiseksi BAR-liitolta ja myöhemmässä vaiheessa mukaan astui myös VaPa ja osa K-liittoa sekä lukuisia muita pienempiä kumppaneita.

    Rakentamisen loppuvaiheessa rakas vihumme olisi voinut hankaloittaa rakentelua, mutta yhteistyö ei heidän riveissään sujunut. Ilmeisesti osittain vihun tilit olivat kypsyneet johtoon ja se oli meidän onnemme ja vihut sössi WW-ampumisen pahasti.

    Tornin pullauksen kanssa meillä oli myös rankkoja ongelmia ja jouduinkin päivittäin asian kanssa painimaan.

    Haluan kiittää erityisesti meidän tilien pelaajia sekä Champ-, *RT*- ja Bar-liittoja tästä voitosta.

    Erityiset kiitokset menevät myös Sotamies Paulille ja Nywiksen tileille, ilman heitä emme olisi tätä tänne roskalle kirjoittamassa.

    Toki vihujakin pitää kiittää ja Robotikin tili oli loistava tällä servulla. Harmi vaan, että aliarvioitte meidät

    Hyvää kesää koko servun väelle.


    Ihminen
    Last edited by Human; 07-05-2013 at 02:01 PM.

  2. #2

    Default

    Avengersin loppupuhe



    Kerberos:

    Kerberoksessa pelaaminen oli KP/MP- sodan aikana hieno kokemus, liiton yhteishenki oli korkeaa, pakitukset yleensä toimivat ja hyökkäysinto oli hyvää. Yleistä nurinaa ja valitusta kuului harvoin. Oman pääurani servulla tein Kebun opsukoordina. Yleisesti ottaen Kerberoksen johtamisesta henkilökemiakiemuroineen saisi keskivertoa paremman saippuasarjan.

    Opsukoordina toimintavisioni oli opsuta siten että kohdetileiltä pultataan lukotuksen lisäksi resukentät eli kaksi osumaa samaan kylään. Se miten hyvin tämä toimi on varmasti paremmin tiedossa vihuilla kuin meidän puolella.

    Muutama tili erottui edukseen liitossa. Offeista jäivät mieleen seuraavat: Rehtori, Joplo (Joplolle erityiskiitos myös hauskasta chattiseurasta!), Axu, Shikomus, TJ2 ja Tyhmäaasi, aina välillä myös Renez, tosin tililtä nähtiin myös melkoisia rimanalituksia. Pakkipelaajista jäivät mieleen Smelly Cat, Tohtori ja Jallu. Saatoin unohtaa mainita jonkun joka olisi ansainnut kuulua listalle.

    Avengers:

    Avengers ei ollut kebun johdon salaliitto kuten TFS-poppoo taisi luulla vaan spontaanisti kyhätty porukka niistä kebun pelaajista jotka halusivat varman sumuvoiton sijasta ajelua, toimintaa ja sumuvapaata servua. Renezin diploaikana kasattu kebusumu oli ollut epätyydyttävä ratkaisu jo pitkän aikaa.

    Tämä viritelmä johti äxönin ohella siihen että Kerberos lopetti oman sumuilunsa ja jätti sumuvapaaseen servuun pyrkimisessä pallon vihuille. Kuten historia osoittaa, vihut käyttivät tämän mahdollisuuden muodostamalla törkeän ison voittajasumunsa.

    Oma motivaationi pelaamiseen oli tässä vaiheessa pääosin hävinnyt IRL-syiden painaessa päälle. Vihujen ala-arvoisen diploilun vesittämä yritys muuttaa servun asetelma tasaväkiseksi tuhosi loputkin vähäiset pelihalut ja niinpä siirryin tässä vaiheessa katsomoon.

    Erityiskiitos kaikille Avengers- tovereille, teitä muistelen erityisellä rispektillä, sekä pelitaidosta että asenteesta. Jos Avengersissa jotain kadun, se ei ole liiton perustaminen vaan sen lopettaminen, Kebu ei ollut tuon tempun jälkeen enää entisensä joten pienellä porukalla pelleilyn jatkaminen olisi voinut olla ihan varteenotettava vaihtoehto.

    Vihut:

    Muutama yksittäinen vihu jäi positiivisesti mieleen. Nämä ovat vihutilit joille haluaisin antaa kiitokset:

    Muuli- Ainut vihutili jota pelkäsin servun alkuvaiheessa, tosin Muulin alkuservun hurja tahti latistui loppua kohti ja tilille paiskottiin myös melkoinen määrä kiviä. Alkuservusta meni pitkä tovi siten että päivittäin arvailtiin Muulin lapasen kokoa.
    Anastasia - Massasta erottuva aktiivinen offitili joka teki hyviä ajoja, lisäksi tilin pelaajista muodostui todella mukavaa irc- seuraa. Kiitos Ana ja Mieka!
    Marchisio - Hyvä offitili jollaisia KP:ssa olisi varmasti tarvittu enemmänkin.
    Nywis - Nywis pulttasi ansiokkaalla hämytyksellä mun capistani puolet pelloista. Asia jota muut vihut eivät edes yrittäneet.

    Kokonaisuutena vihujen toiminta oli pienoinen pettymys. Opsuilussa Kerberos osoittautui selvästi päävihuaan KP:ta paremmaksi ja tasoero vain kasvoi sodan kuluessa (ww-aikaan en ota kantaa kun en ollut paikalla). Kuten jo yllä mainittu niin vihujen diplomatia oli lupaavan alun jälkeen täydellinen örvellys.

    Loppusanat

    Servulta jäi käteen hienoja tuttavuuksia, paljon hyviä muistoja sekä entisestään vahvistunut usko siihen että suomiservuilta on kovin, kovin vaikeaa löytää johtajistoa joka olisi oikeasti valmis pelaamaan servua ilman älytöntä sumuilua, tämä koski molempia osapuolia.

    - Robo

  3. #3
    Kirvessoturi
    Join Date
    Apr 2010
    Posts
    434

    Default

    Omalta osaltani sanon että oli huonoin serveri ikinä jonka oon kahlannu alusta loppuun. Pointti oli parin kaverin kanssa lähteä syvälle syvälle korpeen keidasraidaamaan ja raksaamaan isoja wwlappuja. Muutaman raidimitalin SusyQ kerkes jo napata ja iteki pyörin top10 vanavedessä kun tuli Saksasta ihanaakin ihanampi keidaspäivitys joka sotki täysin meidän valitseman strategian tälle servulle. Into lopahti aikalailla siihen, melkein yhtä nopeesti ku raidit. Loppuservu meni tosi puolivaloilla nykää raksaten.

    Pitkään vedettiin ilman kontakteja mihinkään suuntaan kunnes ruvettiin haluamaan fakteja, joita ei ite saatu haettua korvesta ihan niin ku oli tarkotus. Turhia reissuja tuli ja nykät juoksi viikon verran eestaas faktien ilmestyttyä. Isot sotikset saatiin mut pullasta tulis ongelma tällä aktiivisuudella. Kerbuilta kysästiin ensin että josko sitä sais niiden kanssa jotain vaihtokauppaa faktien suhteen(tahdottiin myös isot waret raksata), ei ollu kiinnostusta. Otettiin yhteyttä MP poikiin ja siellä jo piti diilin onnistua. Helkkarin pitkän jahkauksen jälkeen annettiin olla, ei sieltä vaan saanu jätkät mitään aikaseks.

    Monien keltasten pallojen, katkenneiden jonojen ja kannareiden jälkeen sit päätettiin et jotain on tehtävä, pullat liian tiukilla, eli joko seinä tai pullafakti. Sovittiin että MP hakee miulta ison sotiksen pois, SusyQ sweeppaa ja mie noudan Kerbuilta unepullan. Sotis ei liikahtanut koska narri anto hakijalle tilinlaajusen vaikutuksen, eli myös unepulla jäi tyhjään kylään nököttämään. Vitutti.

    Diplomatiaa oli pohdittu kahdestaan SusyQ kanssa monen monta kertaa serverin aikana ja ilmeisesti lopulta mei "tuki" meni MP:lle lähinnä siitä syystä että he ylipäätään oli kiinnostuneita mistään kommunikoinnista ja siks että siellä oli enempi tuttuja sit. Suuri harmi, itse olisin ehdottomasti halunnu ajaa altavastaajan puolella mutta en sit kuitenkaa uskonu Kerbujen tilanteen olevan noin heikko vaikka siitä miulle sanottiinki, enkä jaksanu kyllä sitä kummemmin miettiäkään. (Ehkä vähän salaa toivoin myös servun loppua?)

    Viikko ennen juhannusta tein henkilökohtaset ennätykset kannareissa, ehkä jotakuinkin 25% saatoista kuoli nälkään, joten ajamatta jäänyt korpi"lana" ei todellakaan ollu mikään lana, mut ois sillä ehkä jotain saanu aikaan.

    Vielä haluan korjata kun Ihminen kiitti meitä voittoon osallistumisesta. Meidän ja MP yhteistyö oli tasan tarkkaan se sweepattu unepulla, keskenään vaihdetut pari faktia ja 100k pakkeja jotka SusyQ lähetti MP torniin viikko ennen serverin loppua(niistä kuoli 55k nälkään vuorokauden sisällä, että sellasta ).

    Serverin ehdoton kohokohta oli tämä:
    http://travian-reports.net/fi/report/216046b1969
    n.50h matka, kohteella iso haukka. Silti pieni sotis tarttu tolla mukaan. Kiitos Kerbut, vaikkei sillä sotiksella mitään sit saatu aikaan servun loputtua "kesken". Kiitos myös sille ainoalle Kerbutilille(en muista kuka) joka meitä kerran hämytti. Muita höökejä ei tullu korpeen koko servun aikana.

    Paska serveri, onneks teillä origossa tais olla kivempaa.

  4. #4

    Default

    http://i8.aijaa.com/b/00410/12418761.jpg

    Tuollainenkin jäi mm ajamatta, kun luotti siihen ettei servu vielä voi päättyä (koirat hoitaisivat sen MP:n kakun alas) Reilut 500h oli vielä sotisjonojakin jäljellä, ensimmäinen capinykäni samalla kyseessä, ja kotiin jäi..

    Editoin tähän myöhemmin vähän stooria..

    marchisio
    Last edited by markiisi; 07-07-2013 at 07:55 PM.

  5. #5
    Teutateksen Salama
    Join Date
    Aug 2012
    Posts
    846

    Default

    Quote Originally Posted by Owen- View Post
    Serverin ehdoton kohokohta oli tämä:
    http://travian-reports.net/fi/report/216046b1969
    n.50h matka, kohteella iso haukka. Silti pieni sotis tarttu tolla mukaan. Kiitos Kerbut, vaikkei sillä sotiksella mitään sit saatu aikaan servun loputtua "kesken". Kiitos myös sille ainoalle Kerbutilille(en muista kuka) joka meitä kerran hämytti. Muita höökejä ei tullu korpeen koko servun aikana.

    Paska serveri, onneks teillä origossa tais olla kivempaa.
    Ollaa Jetzun kaa parhaita! Koko servu kasattii korpilanaa ja pikkusotisha sillä sitte irtos 0 tappioilla <3

  6. #6

    Default

    Meikäläisen ensimmäinen loppuun asti pelattu hidas serveri oli kyllä mielenkiintoinen kokemus speed-serveriin tottuneelle. Kerkesin jopa kolmella tilillä pelata, mutta selvästi suurin osa siitä viimeiseksi jääneellä axu-tilillä.

    Serverin parhaimmat hetket koin omalta osaltani Kerberos vs. KP -sodan aikana. Silloin Kerberos oli vielä aktiivinen, taitava ja hauska liittouma pelata. Moukaroimme vastustajia tiuhaan ja menestyksekkäästi, ja myös pakitusten osumatarkkuus oli todella korkea. Kiitokset asiansa osaavalle johdolle siitä. Sitten kuitenkin tapahtui jotain. Koko serverin aikaiselta viholliselta loppui puhti ja meistä tuntui siinä vaiheessa, että MP:llä on vain yksi aktiivinen ja osaava offitili, Anastasia. Sota oli siinä vaiheessa käytännössä voitettu (meistä tuntui siltä, että MP on yhden opsun päässä romahtamisesta) ja serverin loppu näytti selkeältä ja tylsältä. Ei viitsinyt moukaroida jo lyötyä vihollista, jotteivät sieltä tilit ja into loppuisi kokonaan.

    Aktiiviseen opsuiluun tottuneilta offipelaajilta loppui tyystin tekeminen. Pitkään jatkunutta, mutta lähinnä nimellistä liittosopimusta TFS:n kanssa ehdotimme purettavaksi, mutta se ei kelvannut johtajistolle, joka halusi vain varmistella voittoa. Koska Kerberoksessa jatkaminen olisi tiettänyt rauhassa simssailemista ja serverin ainoan WW:n varmaa voittokulkua, teimme aktiivisimman offiporukan (Robotik, Gaas (shikomus) & Joplo) kanssa päätöksen jättää liitto ja aloittaa sota TFS:n kanssa. Pikkuhiljaa myös muut tilanteeseen tyytymättömät offitilit liittyivät joukkoon ja Kerberoksen tilanne alkoi jo näyttää hälyttävältä, kun porukkaa häviää joko deleten kautta tai sitten Avengers-liittoumaan. Vain yhdeksän pelaajan voimin Avengers oli liittona serverin hyökkäyspisteiden kärjessä. Ehkä se kertoo jotain siitä, minkälaisesta porukasta liitto koostui. Lopulta FixToolin kanssa sovittiin, että tulemme takaisin Kerberokseen sillä ehdolla, että liitto TFS:n kanssa puretaan ja tuli on vapaa.

    Harmi kyllä Kerberos ei ollut enää tämän jälkeen entisensä. Osa johdosta oli lopettanut ja iso osa pelaajista piti meitä jonkin sortin pettureina. Liiton hyvä yhteishenki oli menneisyyttä. Hetken aikaa puhuttiin jopa Avengersin uudelleenperustamisesta, mutta se olisi ollut sen verran mautonta, että päätimme jäädä kerbeihin. Siinä vaiheessa myös uljas johtajamme Robotik seinäsi ja jätti tilin farmiksi. Serverin tasapaino keikahti, kun MP haali uusia liittolaisia (Champ, RT, TFS). Itse olin tilanteeseen tyytyväinen, koska taas riitti ammuttavaa. Pistin lähiseudun MP-tilit täysin sotkuun, vailla minkäänlaista vastarintaa. Parhaiten mieleen jäi Jurbola-tili, jota sai pultata aivan mielin määrin (capi muutamaan otteeseen, 4 isointa kylää pois kartalta ja loput viljalukkoon) eikä koskaan tullut vastapalloon edes hämyjä. Valitettavasti olin yksi harvoista, jotka enää jaksoivat pelata, eikä liittouman irc-kanavallakaan ollut enää juuri muuta kuin idlausta.

    WW:n rakennus oli sitten se meidän osaltamme surkeimmin toteutettu juttu. Ensin rakentajana toiminut Pieni-tili oli käytännössä kokonaan kylävahtien varassa, joten päätimme siirtää tornin renez-tilille. Sieltä vakuuteltiin, että aktiivisuutta ja kultaa riittää. Toisin kävi, ja unepullan toisen menettämisen jälkeen sekin tili muuttui sittereiden pyörittämäksi. Viimeinen niitti oli ohjeen menettäminen juuri ennen juhannusrauhaa, josta viholliset saivat 4 päivää täysin ilmaista etumatkaa. Tappio rupesi rivistölle näyttämään sen verran selkeältä, että pelaajat rupesivat seinäilemään soolona ja lopettamaan. Mm. liiton isoin ramilapa ajettiin omatoimisesti aivan turhaan. Eipä siinä sitten ollut paljoa sanottavaa enää. MP:n säästellyt nyrkit nollasivat molemmat WW:t ja ihmeet raksaus päättyi kirjaimellisesti 100-0. Rehellisesti olen sitä mieltä, että alkuvuoden aktiivinen ja voimansa tunnossa oleva Kerberos olisi voittanut servun vastustajien sumuilusta huolimatta. Homma kaatui sen sijaan pakkitilien ja varsinkin raksaajien idlailuun.

    Oli tosi kivaa pelata hetkittäin, mutta loppuvaiheessa pelihuumoria söi todella paljon muiden pelaajien saamattomuus. Mm. minun lainaamani sotis lähti jakoon täysin ilmaiseksi (Ouveni jo kertoikin siitä), tornia raksaavan renez-tilin pelaajia ei näkynyt enää kuin kerran viikossa ja fakteja lähti kävelemään nopeammin kuin ehti laskea. Myöskään viisi kertaa päivässä vastaanotetut pullan huutelu -allyt eivät suoranaisesti nostaneet motivaatiota.

    Kiitokset erityisesti seuraaville tileille / irc-nikeille: Robotik, Gaas (shikomus), romppa (Shadowsun), Joplo, hokkeli ja kospelo (Rehtori) sekä rakas naapurini renez ja tilin myöhemmät pelaajat Lordoff ja j-p. Vihuista positiivisella tavalla jäivät mieleen mieka (Anastasia) ja marchisio. Serverin häpeäpilkku -tittelin ansaitsee ehdottomasti KroisosPennonen, joka toimi myyränä Kerberoksessa ja kehtasi vielä tulla huutelemaan ja lesoilemaan sillä ennen loppua. Itse en ainakaan ollut tietoinen yhdestäkään meikäläisten myyrästä MP:ssä. Myyräily on Travianin syöpä.

    TC / axu
    2007-2008: TrollChieftain (NoLiFe) @fi4, U.S. Marine (HV!) @fix2, pelle (HV!) @fix3, Rassi (HV!) @fix4
    2012-2013: axu (Kerberos) @fi7, Justin Bieber (UC) @fix14, Steve Jobs (Turistit) @fi3, Emperor (Purku Oy) @fix15

  7. #7

    Default

    Omalta osaltani servu oli melko outo, vaikka liitto periaatteessa pysyi, johto sekä pelaajat vaihtuivat melko tiuhaan ja päädyin ww:n raksaukseen "puolivahingossa".

    MP oli aluksi pieni, hyvä porukka, minkä Leviilto ja Väizki perustivat. Muulin silloisesta liittoumasta tulivat parhaat tilit MP:hen ja Väizkin/Leviillon kadotessa ilmoittamatta sen suuremmin piti liitto pistää uusiksi, jotta saatiin "uusi" johto.
    Siirryttiin KP nimen alle mikä olikin sitten kohtuullisen alun jälkeen heikointa aikaa servusta. Mikään ei käytännössä toiminut kunnolla, rivarit oli laiskoja ja johto, noh sanoisiko että oli "heikko".. Pakituksissa läheskään kaikki eivät kertoneet tulevista hyökeistä ja opsuhalukkuus oli erittäin matala. Sisäisiä ristiriitoja oli melko paljon ja "hauskuus" katosi koko touhusta..

    Kyllästyin täysin koko KP touhuiluun, niinkuin moni muukin, ja päätin pistää vanhan MP:n takaisin, kysellen tietyt tilit siihen mukaan. MP:n piti olla KP:n pieni liittolainen, mutta samassa koko KP hautaantui ja pikkuhiljaa otettiin suurin osa MP liittoon. Tässävaiheessa MP:n johtaminen jäi Ihmiselle, joka suoriutui siitä parhaiten kaikista edellisistä johdoista verrattuna..
    Jonkunaikaa asiaa pohdittuamme, huomasimme ettei ole yhtään aktiivista teutonitiliä mihin ww:n ottaisi, joten torni päätyi lopulta minulle, jolloin oli selvää, että kerbuilta pitää hakea une arkki, mikä yllättävän helposti irtosi.

    Koko ww:n raksaus sujui yllättävän helposti, pulla ongelmia oli välillä, mutta sekin melko hyvin sujui.
    Alkuaikojen MP:stä taisi loppuun saakka pelata vai muutama tili, jengi vaihtui aika tasaseen ympärillä, samoin kuin johto.
    Lopulta Ihminen / Sotamies Pauli johto oli toimiva, itse koitin mahdollisimman vähän siihen osallistua, koska muutenkin yksin tilin pyörittäminen oli työlästä, kunnes Ihminen ja Kaakelhorn tilit tulivat sittereiksi ww aikana.

    Vähän pettymyksenä oli, ettei TFS hakenut omaa tornia ja lähtenyt "kolmanneksi" osapuoleksi.

    Ainostaan taisi kaksi kertaa osua hyökki buusteriini, muuten pelkkiä hämyjä.
    Omat offit eivät löytäneet seinää muualta kuin ihmeen sweeppauksesta.

    Kiitokset koko MP:lle liittolaisineen.
    Erityisesti tileille Ihminen ja Anastasiaaa, joiden kanssa tuli IRC:ssä eniten juteltua pelistä ja muista asioista.
    Vihuista Robo:lle myös kiitokset, piti pelin "aktiivisena"..

    -Nywis
    Last edited by Nywis; 07-08-2013 at 10:47 AM.

  8. #8
    Nuijamies
    Join Date
    Nov 2012
    Location
    Finland
    Posts
    205

    Default

    Jeah, lyhyestä virsi kaunis. Tulin vasta faktien jälkeen servulle mukaan, shadowsun tilille. Siinä kohtaa asiat vielä toimivat, itse en juuri perillä ollut liiton johdosta / tilanteesa. Siinä kohtaa kuitenkin näytti vielä hyvälle, mutta siitä eteenpäin menikin päin helvettiä jos ihan totta puhutaan Jossain kohtia ww:eiden tulon jälkeen, miut pyydettiin renez tilille ww vahdiksi. Tilin pelaajat kun lopettivat, niinkuin ylemmissä teksteissä jo kerrottu pitemmästi. Tärkeitä fakteja, ohjeita ei saatu ww tilille, kun sitterit niitä fakteja ei voi hakea. Sitten sovittiin kospelon (Rehtorin) kanssa, että aletaa opsuilemaan enemmän, ja koitetaan tuhota mp:n boosteja, ja sitä kautta vaikeuttaa myös heidän pullaamista. Pari kolme opsua menikin hyvin. Mutta eipä se auttanut, kun ei meilläkään sitä pullaa ww:seen tullut.

    Kiitokset TrollChieftain:lle, jonka kanssa ajeltiin mp:tä omalta alueeltamme. Nollattiin kyliä, ajeltii satunnaisia capeja, yleensä tc edellä :P Parhimpina öinä saatettiin tiputtaa 8-10 boostia kerralla lukkoon.

    Ja myös kospelolle, joka jaksoi miun kanssa liiton asioita koittaa edes jollain lailla hoitaa, kun muilla ei enää aika riittänyt

    romppa / shadowsun

Posting Permissions

  • You may not post new threads
  • You may not post replies
  • You may not post attachments
  • You may not edit your posts
  •